Monday, December 23, 2013

Un Flic (A Cop) 1972


YLE - Näkökulma: Alexander Stubb vakuuttaa komission äänellä - vapaakauppasopimus on riskitön



Herra Kani näkee tässä kyseisessä vapaakauppasopimuksessa muutaman ongelman.

Ensinnäkin, ameriikan ihmemaan keskiluokka on tuhottu. Sitä ei enää ole. Ja niitä ameriikkalaisia joilla ostovoimaa on, on niin vähän, ettei heidän kulutuksella ole minkäänlaista merkitystä paikalliseen ja näin ollen vielä vähemmän euroalueen talouteen. Toisin sanoen mikäli ko. sopimus joskus solmitaan, mitään ostoryntäystä ei tulla näkemään.

Toiseksi, euroalueella on jo vapaakauppasopimus ameriikan ihmemaan kanssa. Juu, kyllä. Luit täysin oikein. Nimittäin ameriikan ihmemaa on ulkoistanut teollisuutensa työvoiman Kiinalaisille. Hyvin usein Made in China merkin takaa löytyy ameriikkalainen yritys. Niin kauan kun Kiina saa vapaasti tuoda krääsää euroalueelle ja niin kauan kun ameriikkalaisten tuotantolaitokset sijaitsevat Kiinassa, on euroalueella (eräänlainen) vapaakauppasopimus ameriikkalaisten kanssa.

Kolmanneksi, ameriikan ihmemaan yrityksille on työvoiman ja teollisuuden ulkoistamisesta johtuen kertynyt kassoihin huomattavia määriä euroja (satoja miljardeja), joita ei ole kotiutettu ameriikan ihmemaahan eli muunnettu dollareiksi. Parhaassa tapauksessa nämä eurot on parkkeerattu johonkin lukuisista veroparatiiseista. Eu:n ja ameriikan välisellä vapaakauppasopimuksella pyritään siihen, että ameriikkalaiset yritykset investoisivat ansaitsemansa eurot takaisin euroalueelle. Valitettavasti asiat näyttävät paremmilta paperilla kuin todellisuudessa.

Jokainen euro, jonka joku ameriikkalainen yritys on ansainnut, on lainattu jostain eu:n lukuisista liikepankeista. Näin ollen jokaisella eu:n talouteen takaisin tulevalla eurolla on olemassa täsmälleen yksi suunta: takaisin pankkiin. Mutta, koska ameriikkalaisten yritysten ansaitsema raha tulee takaisin talouteen "investointien" eli mm. yritysostojen kautta aiheuttaa tämä kolme ongelmaa: i) Eu:n talouteen takaisin "investoitu" raha valuu entuudestaan rikkaille, joita on aivan liian vähän, ettei velallisilla ole juuri minkäänlaista mahdollisuutta ansaita lainaamaansa ja kiertoon kuluttamaansa rahaa takaisin. ii) Näin ollen suurin osa niistä, jotka ovat lainanneet rahaa eu:n liikepankeista, ajautuu konkurssiin ja velkavankeuteen. iii) Ameriikan ihmemaan yritykset saavat euroalueelle nk. taloudellisen verotusoikeuden mm. osinkojen, voitonjaon ja sen sellaisen kautta.

Herra Kani väittää, että tämä on ainoa motiivi siihen, miksi eu:n harhaanjohtajat neuvottelevat ameriikan kanssa vapaakauppasopimuksesta: lopputuloksesta riippumatta ja välittämättä rikkaat rikastuvat.

Pahin viimeiseksi.

Neljäs ja viimeinen ongelma on ehdottomasti pahin edellä mainituista. Ja tätä asiaa ei muuten tulla missään vaiheessa sopimusneuvotteluita mainitsemaan. Ei ainakaan virallisen totuuden™ suusta.

Oletko valmis? Hyvä.

Eu:ssa kaikki yritystukiaiset maksetaan loppujen lopuksi siitä rahasta, jonka joku on (liike)pankista lainannut ja kiertoon kuluttanut. Ameriikan ihmemaassa suurimman osan yritystukiaisista maksaa keskuspankki (FED).

Eu:ssa (liike)pankit voivat mitä tahansa vakuutta vastaan luoda rahaa laillisella kirjanpitokikkailulla "tyhjästä". Ameriikan keskuspankki (FED) luo rahaa tyhjästä (kirjaimellisesti ja ilman vakuuksia) kongressiin määräämiin tarkoituksiin (ja kuka onkaan se joka kongressin omistaa?).

Jopa tyhminkin uusliberaali kumipää ymmärtää, ettei tällaisessa "kilpailutilanteessa" ole mahdollista tehdä minkäänlaista vapaakauppasopimusta! Tai on, mutta se jonka yritystukiaiset maksetaan liikepankkirahalla,
häviää. Automaattisesti, varmasti, ehdottomasti, pettämättömästi.

Sanotaan tämä nyt niin suoraan kuin vain voidaan.

Kaikki puheet siitä, että vapaakauppasopimus poikisi euro-alueelle talouskasvua ja töitä (ameriikasta mitään sanomatta) ovat huuhaata ja suoranaista valhetta.

Kaikki puheet siitä, että vapaakauppasopimus on hyväksi viennille, ovat huuhaata ja suoranaista valhetta.

Kaikki puheet siitä, että vapaakauppasopimus parantaisi esim. euroalueen "kilpailukykyä" ovat huuhaata ja suoranaista valhetta.

Euroalueen "valuviasta" johtuen (rahan syntymekanismi) vapaakauppasopimus tulee olemaan eeppistä epäonnistumista parhaimmillaan. Se tulee vain pahentamaan eu:n täysin tahallisesti aiheutettua taloudellista ahdinkoa.

Mutta Kani on sitä mieltä että antaa tulla. Mitä hullummaksi touhu menee, sitä lähempänä olemme käännekohtaa. Olkoon se sitten mikä tahansa.

Tuesday, December 17, 2013

Idaho Transfer (1973)


Peter Michael Hamel


The end of childhood in the era of the emerging American Police State

http://www.sott.net/article/270330-The-end-of-childhood-in-the-era-of-the-emerging-American-Police-State



http://avalancheofamillionhearts.blogspot.fi/2013/10/to-protect-and-to-serve.html

Secret Trans-Pacific Partnership Agreement (TPP)


Today, 13 November 2013, WikiLeaks released the secret negotiated draft text for the entire TPP (Trans-Pacific Partnership) Intellectual Property Rights Chapter. The TPP is the largest-ever economic treaty, encompassing nations representing more than 40 per cent of the world’s GDP. The WikiLeaks release of the text comes ahead of the decisive TPP Chief Negotiators summit in Salt Lake City, Utah, on 19-24 November 2013. The chapter published by WikiLeaks is perhaps the most controversial chapter of the TPP due to its wide-ranging effects on medicines, publishers, internet services, civil liberties and biological patents. Significantly, the released text includes the negotiation positions and disagreements between all 12 prospective member states.
The TPP is the forerunner to the equally secret US-EU pact TTIP (Transatlantic Trade and Investment Partnership), for which President Obama initiated US-EU negotiations in January 2013. Together, the TPP and TTIP will cover more than 60 per cent of global GDP.


http://wikileaks.org/tpp/



http://avalancheofamillionhearts.blogspot.fi/2013/12/tpp-nafta-on-steroids.html

GPS-seurantaan perustuva tienkäyttövero

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=9346

The Bilderberg Group – List of Attendees for 2013 Bilderberg Group Meeting
..
Jorma Ollila, Chairman, Royal Dutch Shell, plc
..
http://news.rapgenius.com/The-bilderberg-group-list-of-attendees-for-2013-bilderberg-group-meeting-lyrics#note-1841090

William Cooper Breaks Skinhead out of Socialist Nazism Trance


Saturday, December 7, 2013

Is Your Favorite Charity Paying For A CEO’s Mansion?



I Was Hog Tied Naked And Tortured For 2 Days By Cops!

Another Communist Terrorist Leader Dies: Nelson Mandela, A.M.F.

Only us old farts remember the 1970′s and to say that I have anything good to say about Nelson Mandela, alive or dead, would be a lie. As the leader of the terrorist organization known as the African National Congress (ANC) he implicitly supported the decades of violence which has lead to the end of the evil apartheid system and instead, replaced the government in Johannesburg with a Neo-Marxist extremist regime which has take a first world nation and turned it into a disease infested third world basket case.
The Apartheid Government killed millions of black people
This article proves that the ANC was responsible for far more "black on black" killings than the Apartheid government ever was.
1,000 Africans were killed by necklacing (burning alive) carried out by Mandela's ANC
Nelson Mandela's family are rich capitalists.

His children and grandchildren are active in more than 100 companies and hold their wealth in a number of trusts.

Some of the trusts own expensive properties in Johannesburg.

The Mandelas are involved in a Mandela clothing range, minerals, the controversial Aurora mine, real estate, railway engineering, medical firms, and entertainment.

Mandela, said to be worth over £10 million, and Prince Bandar. Saudi prince Bandar led attacks on Syria Christians.

Eighteen years after the end of apartheid, South Africa is now judged to be one of the most unequal societies in the world. More than half of South Africa's children live in dire poverty

"Winnie Mandela actually was found guilty in court of the murder of a 12-year-old boy. 

"And it was upheld on appeal. She was sentenced to five years in prison, but she hasn’t served a day."

Friday, December 6, 2013

Totalitarianism In Sweden

The Swedish parliament Riksdagen that in 1766 saw the birth of the first law on freedom of information ever, has adopted a new limitation of access to documents. Documents may be withheld in order not to ”deteriorate” Swedish interests in international relations.
http://www.freedominfo.org/2013/12/swedish-parliament-passes-amendments-access-law/
http://www.freedominfo.org/regions/europe/sweden/

http://avalancheofamillionhearts.blogspot.fi/2013/11/the-commission-decided-in-favor-of.html
http://avalancheofamillionhearts.blogspot.fi/2013/12/tpp-nafta-on-steroids.html

Hyvää itsenäisyyspäivää


Äh, vtut.


Niin kauan kun rahajärjestelmä on yhteensopimaton demokratian kanssa sekä talous-, finanssi- ja rahapolitiikkaa ohjaillaankansanvallan ohi, emme ole itsenäisiä.
http://ebolakani.blogspot.fi/2013/12/hyvaa-itsenaisyyspaivaa-toivottaa.html

Itsenäisyyspäivä on historian unohtamispäivä Suomessa.
Itsepetoksen juhlaa. Korruptiokeikarit ovat sankareita eliitin eurosuomessa.


Suomi on nyt sodassa Afganistanissa, Malissa ja alistunut Saksan pankkien EVM-verotukseen.

Fasistinen oikeiston hallitsema Suomi on median ja keskiviikkokerhon levittämän makean lumisokerin alla ja papit vouhkaavat taas talvisodan hengestä saarnastuoleissa kun köyhiä vaaditaan alistumaan ”keskinäiseen solidaarisuuteen” eliitin tuloerojen ja veronkierron kasvattamiseksi.


Kansa tarrautuu haparoiden eliitin valheisiin eli ”lupauksiin” EU-juntan Suomen ”itsenäisyydestä” ja hämmentyneet kansalaiset luulevat Sauli Niinistöä ylösnousseeksi Kekkoseksi.

http://finnsanity.blogspot.fi/2013/12/itsenaisyyden-vai-itsepetoksen-paiva.html
10 syytä erota EU:sta

Suomalaiset ilman oppositiota: Soini ja Salolainen liputtavat EU-armeijan puolesta

Tuesday, December 3, 2013