Hügelkultur – kohopenkkien tuolla puolen
1 vastaus
Rakennus pilkistää lähes korkuiseni kohopenkin takaa
Harjuviljely (hügelkultur) on perinteinen saksalainen puutarhaviljelyn menetelmä, joka on viime aikoina tullut permakulttuuripiireissä tutuksi itävaltalaisen Sepp Holzerin kautta. Termi on jo päätynyt myös englannin kieleen hugelculture-muodossa. Törmäsin juuri eräällä matkallani Wirtshaus Jagawirt- majatalon hugel-puutarhaan Itävallassa, ja pääsin lähietäisyydeltä ällistelemään noita valtavia kohopenkkejä, joissa kasvatetaan vihanneksia pihapiirissä sijaitsevaan ravintolaan. Kuten kuvasta näkyy, kasvoivat siellä myös suurimmat ikinä nähneeni mangoldit!
Harjuviljelyn salaisuus on penkkien sisään haudattu puuaines. Suurimmillaan penkkien sisään voi kätkeytyä jopa useita kokonaisia puunrunkoja, jotka hajotessaan tuottavat lämpöä ja tarjoavat kasveille ravinteita. Jyrkät sivut muodostavat auringon lämpöä syleilevän seinämän, jonka seurauksena syntyy kasvua edelleen kohentava lämmin pienilmasto. Suuren kokonsa vuoksi viljelyharjut voivat toimia myös tuulensuojauksessa, etenkin jos niihin istutetaan suurikokoisia kasveja kuten auringonkukkaa tai maa-artisokkaa. Harjujen sijoittelussa kannattaa siis ottaa huomioon auringon päivittäinen reitti sekä vallitseva tuulensuunta.
Runsaina rönsyileviä harjupenkkejä
Penkit rakennetaan kaivamalla maahan ensin oja, jonka syvyys voi vaihdella penkin aiotusta koosta riippuen 30 cm:stä 1,5 metriin ja leveys 50 cm:stä 2 metriin. Ne voi rakentaa käsivoimin, mutta mitä suuremman penkin haluaa rakentaa, sitä enemmän apua voi olla kaivurista jolla maan ja suurten puiden liikuttelu sujuu sukkelammin. Koneiden käyttö on kallista, mutta harjuviljelyn kokeiluun voi avautua hyvä mahdollisuus esim. jos kaivurin joutuu tilaamaan töihin pihapiiriin jostain muusta syystä.
Penkkejä kaivettaessa otetaan erilleen talteen ruohotupaskerros, sekä ruokamultakerros. Kaivettuun kuoppaan ladotaan monenkokoista puuainesta, ja niiden päälle ruohotuppaat ylösalaisin, sitten maata, muuta hienojakoista eloperäistä ainesta ja lopuksi ensimmäisenä kuorittu ruokamultakerros. Penkkien sivujen suositellaan olevan jopa 45-70 asteen kulmassa, riippuen maa-aineksesta. Holzerin mukaan liiallinen litteys huonontaa penkkien toimivuutta ja edistää niiden tiivistymistä.
Jos penkin sisuksen tekee hyvin hienojakoisesta puumateriaalista tai oksasilpusta, palavat sen sisältämät ravinteet nopeasti. Sellaisissa penkeissä voi kasvattaa ensimmäisinä vuosina ravinteita vaativia kasveja kuten kurpitsaa ja kolmen vuoden jälkeen vaatimattomampia kasveja kuten papuja ja herneitä tai mansikoita. Toisaalta, jos sisus on tehty kokonaisista suurista puunrungoista, ravinteiden saanti ja puun hajoaminen lähtevät käyntiin paljon hitaammin, eivätkä tulokset ole välttämättä kovin huikeita ensimmäisenä vuonna, mutta paranevat ajan myötä. Ajan saatossa penkit vanhenevat ja latistuvat, jolloin niitä täytyy joko täydentää tai ne pitää rakentaa alusta asti uudelleen.
Muutoin harjuviljelyssä voi soveltaa sekaviljelyn periaatteita, ja kasvivalikoimaan voi liittää sekä yksi- että monivuotisia lajeja. Lajien monimuotoisuus ja kukkien ja yrttien runsaus vähentää tuholaisvaurioiden riskiä houkutellessaan puutarhaan tuholaisia saalistavia petohyönteisiä.
Lisätietoja harjuviljelyn yksityiskohdista voi lukea englannin kielellä mm. Permaculture Magazinen numerosta 68 (kesä 2011) tai Sepp Holzerin kirjasta Sepp Holzer’s Permaculture.
