Friday, June 5, 2015

Reserviläiskirje


Reserviläiskirje

Puolustusvoimat lähettää reserviläiskirjeen 900 000 suomalaiselle. Kirjeessä reserviläiselle ilmoitetaan sodanajan tehtävä. Sota-ajan vahvuus on 230 000 sotilasta. Pienin osan jäljelle jäävästä ryhmästä työnantaja on varannut itselleen ja lopuille ei ole määrätty tehtävää, vaan heitä käytetään tarpeen mukaan täydennysjoukkoina.

Riippumatta siitä onko kirjeen lähettämisellä tarkoitus antaa viesti ulkomaailmalle vai onko kyseessä tosiaan pitkän ajan suunnitelman toteuttaminen sattumalta Ukrainen kriisin kiristämässä kansainvälisessä tilanteessa, voi kirjeen tarkoitusperiä nykyaikaisessa realimaailmassa kysenalaistaa hyvinkin raskaalla kädellä.

Toisin kuin 1930-1940 luvuilla, nykynuoriso, nuoret aikuiset kuten myös keski-ikäiset elävät kansainvälisessä ja globaalissa maailmassa. EU:n myötä liikkuminen ja asuminen on vapaata, työtä voi tehdä missä tahansa ympäri Eurooppaa ja myös muualla maailmassa. Suomalaiset puhuvat kieliä, ovat kansainvälisiä ja monet matkustelevat jo pienestä pitäen ympäri maailmaa. Asuminen, toiseen maahan siirtyminen, kodin löytyminen muualta kuin Suomesta ovat jokapäiväistä realiteettia monelle suomalaiselle.

Eikö patriotismin aika ole ohi? Kuka oikeasti haluaa taistella, vammautua tai kuolla asuinpaikkansa puolesta?

Mieti hetki asiaa mielessäsi. Luopuisitko omasta elämästäsi Euroopan liittovaltion osan takia, valtion jonka itsenäisyys on kadonnut kauan sitten ja jonka poliikot ovat raiskanneet omaksi temmellyskentäkseen.

Varmasti löytyy niitä neandertalin tasolle  vajonneita yksilöitä jotka uhoavat nyrkit pystyssä ja aseet tanassa karkottavansa tunkeilijat viimeisen hengen vetoon asti. Miksi? Eikö ihmiselämä ole ainutlaatuinen ja ainutkertainen. Miksi kukaan haluaisi luopua kalleimmasta omistuksestaan mitättömän syyn takia?

Uskomme vahvasti, että älykäs uusi globaali ja kansainvälinen sukupolvi osaa valita oikein. Reserviläiskirjeen voi käyttää uunin sytykkeenä ja keskittyä laatimaan henkilökohtaista suunnitelmaa oman sijoittumisensa vaihtamiseksi uhkaavan kriisin kolkutellessa ovia.

Asuinpaikka on kuin auto. Tänään Fordilla, huomenna Toyotalla. Tänään Suomessa, huomenna jossain muualla. Muuttaisinko Saksaan, Australiaan vai Kanadaan? Avoin maailma on mahdollisuuksia täynnä.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
Irtisanoudu sotilasvalasta


No comments:

Post a Comment